Vuorokeskustelu

- Ollaan sahattu jo varmaan viisi mottia puita.
- Joo, nyt voitaisi mennä syömään.
- Olipa nälkä. Onko siellä sitä pettuleipää?
- Juu, täällä on myös korviketta, mutta minä olen jo syönyt. Menen pajalle.
- Mene vain. Tulen kohta perässä.
- Minä yritän tehdä pärekoria.
- No minä parkkaan pöllejä.

Hei

Miksi on niin paljon sotia? Miksi joissain maissa on aseenkantolupa? Se ei ole minusta oikein. Voisi keksiä jonkin muunkin sopistavan kuin sota. Kai asiat selviäisivät puhumallakin. Samoja ihmisiähän kaikki ovat, joten miksi pitää tappaa? Aseisiin ja kaikenmaailman tankkereihin kuluu myös paljon rahaa. Rahalla saisi jotakin paljon tärkeämpääkin kun aseet. Sodissa menee paljon rahaa, mutta kaikenlisäksi ihmisiä kuolee mielestäni turhaan. Ihmiset ovat tärkeämpiä kuin aseet ja sodat. Aseiden myymistä voisi vähentää muutenkin.

Meil oli kuvistunti. Sai piirtää talven tai käydä kuvaamassa ulkoo jotain.
Kun oli kuvattu, piti lisätä ne koneelle ja muokata Picasalla. Lisäsin kuviin vähän värejä.

Elämään kyllästynyt

5 ohjetta "Elämään kyllästynyt" :neelle, joka mietti itsemurhaa.

1. Jos pystyt, niin vaihda kolua, jotta saisit uusia ystäviä ja kiusaajat jäisivät eri kouluun.

2.Kerro jollekkin luotettavalle aikuiselle, esim. vanhemmille, terkkarille tai koulukuraattorille.

3. Pyydä apua muilta luotettavilta ihmisiltä.

4. Älä tee itsemurhaa. Jälkeesi jää paljon surua.

5. Hommaa vaikka kirjekaveri.

Äikän omakeksimä runo

Olen tatti ja nimeni on Matti
Olen pinkki ja kamuni on Minkki
Minkki sanoi moro, kun vastaan tuli poro
Poro oli kuuro, mutta sille maistui puuro
Porolla oli hammas ja pikkuinen lammas
Lammas hyppäsi puusta, olihan se luusta
Pari luuta meni poikki, vielä se loikki
Poro puhui koko yön: "Kohta minä lampaan syön!"
Poro melkein söi lampaan, mutta minkki tuli ja puraisi poron suuren hampaan
Poro itki tuskissaan, mutta minkki nauroi puskissaan
Poro meni kotiin itkemään ja rikkaruohoja kitkemään

Uskonto: Rikos ja rangaistus

Miten lait säätelevät ihmisten elämää?

Miun mielestä lait säätelevät paljon ihmisten elämää. Ilman lakeja kaikki olisi varmaan ihan sekaisin. Kaikki voisi vain varastella ja muuta, kun ei oo lakeja missä kiellettäisi varastaminen. Miusta on myös hyvä, että jos on tehnyt rikoksen, joutuu myös vastuuseen siitä. Useimmat lait on tosi hyviä miun mielestä. Lakien ansiosta varmaan suurin osa ihmisistä ei tee mitään pahoja rikoksia, koska pelkäävät seurauksia.


Mitä hyötyä on vankiloista?

Miun mielestä vankilat on ihan hyvä juttu, koska jos on tehnyt jonkun rikoksen, menee siitä vastuuseen ja joutuu vaikkapa vankilaan. Siitä varmaan oppii paljon, eikä tee samaa rikosta uudelleen. Hyvää on myös, jos on vaikka joku murhaaja, joka saadaan kiinni, joutuu vankilaan ja ei ole ainakaan liikenteessä. Mie luulen, että varmaan moni vähän pelkää vankilaan joutumista, joten ei uskalla tehdä rikoksia. Jos mie olisin ite vankilassa, miusta varmaan kamalinta olis kun ei nää enää usein kavereita tai perhettä.

Kallen tarina

Olipa kerran pikku kaupunki jossa oli kerjäläisiä. Kaupunki oli niin köyhä, ettei siellä ollut edes kaivoa. Niinpä kylä kävi hakemassa naapurikaupungista vettä. Heidän omassa kaupungissaan ei ollut kuningasta, mutta naapurikaupungissa oli. Kuningas oli huomannut köyhyyden, ja kutsui köyhät juhliinsa.

Köyhät olivat innoissaan. He saisivat ilmaista ruokaa niin paljon kun tahtoisivat! Kuningas piti juhlissa puheen, jossa sanoi haluavansa naapurikaupungillekin kuninkaan, jotta kaupunki ei olisi niin köyhä. Kuningas sanoi, että hän arpoisi kansalaisten joukosta jonkun kuninkaan. Kansalle tuli kamala mekkala. Kaikki tahtoivat kuninkaiksi, koska he olivat usein rikkaita. Rikkaat sortivat köyhiä, niinpä köyhillä ei ollut minkäänlaista toivoa tulla kuninkaaksi. Eräänä aamuna köyhä poika meni metsään rukoilemaan. Hän tahtoi hyvin hartaasti kuninkaaksi. Hän löysi metsästä luolan, joka oli tosi suuri. Hän meni luolan sisään, jossa hän näki kaikenlaisia arvoesineitä. Poika oli innoissaan ja otti sieltä taskut täyteen arvoesineitä. Poika kuuli askeleita, joku oli tulossa luolaan. Kohta hän huomasi varjon, joka läheni häntä. Poika huomasi, kuinka hänen hengityksensä nopeni ja kädet tärisivät.

Nurkan takaa tuli hyvin pieni, varmaan metrin pituinen ihminen. Ihminen tuli pojan luokse ja sanoi nopeasti ja vähän äkäisesti: ”Hei, olen Claus. ” Poika vastasi peloissaan: ”He-hei olen Kalle.” ”Mitä teet täällä minun luolassani?” , kysyi Claus hiuksiaan sivellen. Kalle kertoi Clausille koko tarinan kunnes Claus keskeytti hänet ja sanoi: ”Minä taidan tietää tuohon ongelmaan vastauksen, koska olen asunut viimeiset 40 vuotta luonnossa. Voisin siis saada sinut kuninkaaksi, mutta vain yhdellä ehdolla.” ”No mikä se ehto on?” , poika kysyi toiveikas ilme kasvoillaan. ”Sillä ehdolla, että kun pääset kuninkaaksi, saan asua linnassa ilmaiseksi. Voisin muuttaa itseni vaikka hovinarriksi”, Claus sanoi viekkaasti. ”Kyllä, kyllä ehdottomasti!” ”Kalle kuninkaaksi päästä saa, eikä sitä voi mikään muuttaakaan”, lausui Claus loitsunsa.

Kuului vain ”plop”, ja Kalle olikin jo suuressa linnassa. Kalle meni linnan parvekkeelle ja kaikki kansa hurrasivat hänelle. Joka ikinen kumartui. Kalle meni kuninkaan paikalle ja oli ihmeissään. Hän antoi katseensa kiertää pitkin linnaa tyytyväisenä. Paikalle saapui palvelija, joka kysyi: ”Tahtoisitteko jotakin? Voin tuoda ruokaa, viihdettä.. Mitä ikinä tahdottekaan.” Kalle mietti hetkisen ja sanoi: ”Minua ei nyt oikein ruoka maita, mutta tahtoisin jotakin viihdettä. Tuokaa vaikka narri tänne.” Palvelija lähti ja sulki suuren salin ovet. Vähän ajan päästä ovi avautui. Sisälle astu Claus. ”Oi, Claus!” , Kalle-kuningas huusi. ”Etkö muista mitä lupasit? Minulla on ihan kauhea nälkä! Tahdon heti ruokaa!” , Claus selosti. Kuningas kutsui palvelijansa ja käski tuomaan seisovan pöydän juhlasaliinsa. Hän tahtoi 9 eri ruokalajia. Kuningas kulutti muutamana päivänä hyvin paljon rahaa, ja vielä vain omiin huvituksiinsa!
Viikon kuluttua kansa käski kuninkaan parvekkeelleen. Kalle tuli paikalle ja kysyi kansalaisilta: ”Mikä hätänä, kun kehtaatte pilata päiväuneni?” Kansalaiset vastasivat vihamielisesti yhteen ääneen: ”Milloin korjaat tiet ja rakennukset mitkä lupasit jo ajat sitten korjata” Kalle vastasi: En ole vielä kerinnyt, on ollut niin paljon kiireitä.” Kansa huusi vastaan: ”Mitä ihmeen kiireitä muka sinulla on ollut! olet löhöillyt ja syönyt kaikilla kaupunkimme rahoilla” Kalle vastasi: ”Meillähän on vielä vaikka kuinka paljon rahaa, eikö niin hovimestarini?” Hovimestari tuli hämmentyneen näköisenä paikalle ja vastasi: ”Meidän rahamme ovat miltei kokonaan loppuneet, mukaan lukematta niitä paria hassua kolikkoa.” Kalle oli vähällä pökertyä. Kansa huusi raivoissaan. Kalle makasi maassa ja näki vain hovinarrin joka pudisteli päätään surullisena.

Kalle heräsi kun hänen päälleen heitettiin vettä. ”Kalle, Kalle, oletko kunnossa?” huusi Kallen äiti. Kalle mumisi: ”Claus muuta minut takaisin omaksi itsekseni” Kalle heräsi ja katsoi ympärilleen. Ympärillä oli kaikki tuttu ja turvallinen. Hän oli kotona.

Uskonto

Uskonnon kertomus, jonka täytyi liittyä tositapahtumiin


Olen Iiris. Olen 13 vuotias tyttö. Meillä oli koulussa puhuttu muinaisesta roomasta, joka kiinnosti minua kovasti. Kyselin isoisältäni muinaisen rooman tapahtumista. Isoisä tiesi tosi paljon roomasta! Oli kiva kuunnella takkatulen ääressä, kun ulkona satoi lunta kevyesti. Kun menin nukkumaan, olin nopeasti unessa.

Huomasin, kuinka maailma muuttui ympärilläni. Olin tullut muinaiseen roomaan.
Ympärilläni oli roomalainen legioona. Legioonalaisia oli ympärilläni lähes 5 000 !
Legioonalaisen suojavarusteina olivat kypärä, kilpi ja haarniska. Jotkut pukivat ulkona varusteitaan ylleen. Suojavarusteiden alla oli villakankaasta kudottu punainen tunika. Jaloissaan heillä oli pohjasta nastoilla vahvistetut nahkajalkineet, jotka nyöritettiin jalan ja nilkan ympäri.

Eteeni astui mies, jonka minä tunnistin rooman keisariksi, Keisari Nero Claudius Caesar Augustus Germanicus, kuului hänen koko nimensä.
Muistelin, että hän tuli rooman keisariksi vuonna 54 jkr. Kuulin kuinka keisari mumisi jotakin. "Anteeksi mitä?" , kysäisin, mutta älysin, etten osannut silloista rooman kieltä, mutta kun puhuin, en puhunut suomea. Osasin italiaa! "Mitä te täällä teette?" , hän kysyi aika lempeällä äänellä. Ajattelin, ettei minun kannattanut ruveta kertomaan totuutta, koska ei hän sitä kumminkaan olisi uskonut. "Tulen tulevaisuudesta" , pah, ei kukaan tuollaista usko.
"Mmm, olen kai eksynyt." , mumisin. "Ahaa, tuolta pääsette pois. " , Nero vastasi miettelijänä.
Tiesin nerosta jotakin. Henkivartiokaarti valitsi Neron keisariksi 16-vuotiaana Claudiuksen kuoltua vuonna 54. Kumileimasimen asemassa ollut senaatti antoi tukensa valinnalle. Todennäköisesti Nero toimi ensimmäiset vuodet valtion keulakuvana vallan ollessa hänen äitinsä ja kahden neuvonantajan käsissä.

Oloni tuntui tyhmältä, mutta kysäisin kuitenkin Nerolta: "Pääni taisi kolahtaa. Mikä vuosi on nyt?" , kysyin ja esitin vähän tyhmää. "Vuosi on 64 " , Nero vastasi huvittuneen näköisenä.
"Voi ei" , mumisin puoliääneen kauhistuneena. Olin tullut suoraan vuoteen, jolloin rooman palo tapahtui.

Nero sanoi sotilaille "Nyt voitte pitää tauon. Menen soittamaan lyyraa." Juoksin neron luokse ja kiljuin "Ei, ei, ette saa!" Isoisä kertoi, että kun rooman palo alkoi, Nero oli soittamassa lyyraa. Nero katsoi taakseen ja sanoi jo vähän närkästyneenä: "Olet kuluttanut aikaani jo paljon. Voisitteko ystävällisesti poistua, jotta saan vähän rentoutua"
En voinut jatkaa, joten poistuin. Huomasin, että rooma oli syttynyt. Se syttyi jo liiankin nopeasti. Kaikkialla oli suuria tulilieskoja, jotka näyttivät nielevän kaupunkia jonnekkin tyhjyyteen. Kaiken lisäksi olin yksin, ihan ypöyksin.

Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta. Juoksin niin kovaa kun ikinä pääsin. Juoksin rakennuksen sisään, johon Nero oli mennyt. Löysin Neron pian ja huusin: "Tulkaa katsomaan! Rooma on tulessa! " . Nero hätkähti ja sanoi "Jos tämä on taas jokin tyhmä pila, pidätän sinut." , Nero huokaisi ja menikin onnekseni ikkunalle. Näin keisarin silmistä, kuinka ulkona lieskat nuolivat jo rakennusta.

Näin Neron silmissä katseen. Se oli pelkoa.
Sisään ryntäsi vartioita, jotka karjaisivat minulle: "Missä keisari on?" Säikähdin, mutta en ehtinyt tehdä mitään, kun vartiat jo pyyhkäisivät ohitseni. He tarttuivat Neroon ja veivät tämän ulos.

Palo kesti seuraavat yhdeksän päivää. Ne olivat minulle kamalia aikoja, koska olin yksin peloissani. Mietin vain keisari Neroa.

Kuulin kyläläisiltä niiden yhdeksän päivän jälkeen, kuinka poliisit epäilivät Neron sytyttäneen palon. Juoksin naisten luo ja huusin: "Ei, se ei ole totta! Olin hänen kanssaan koko iltapäivän!" Naiset katsahtivat minuun ja tunsin kuinka luomeni painuivat kiinni.

Ympäristöni muuttui taas. Näin silmissäni numeroita. 2 7 4 . Ahaa, olin vuodessa 274! Muistin, että keisarina oli silloin Keisarin Konstantinus. Keisari oli ensimmäinen kristitty keisari. Hänet tunnetaankin parhaiten siitä että hän laillisti kristinuskon, joita oli ennen vainottu.

Tiesin Konstantinuksestakin jonkun verran.

Galerius ei hyväksynyt Konstantinusta vaan nimitti itse Severuksen
valtakunnan länsiosan augustukseksi. Konstantinus sai toistaiseksi tyytyä caesarin arvonimeen. Seuraavan kuuden vuoden ajan Konstantinus hallitsi Galliassa ja Britanniassa.

Vuonna 307 Konstantinus erosi jalkavaimostaan Minervinasta ja meni uusiin naimisiin entisen keisari Maximianuksen (jonka Diocletianus oli pakottanut luopumaan keisarinvallasta) tyttären Faustan kanssa.

Nyt vasta huomasin olevani muinaisen rooman tyypillisillä kaduilla. Kysyin vastaantulijalta, missä keisari Nero on? Vastaantulija naurahti: "Etkö ole ollut koulussa? Nero kuoli jo vuonna 68 siitä on jo melkein 250 vuotta aikaa!" "Oh, anteeksi." vastasin ohikulkijalle nolona.

Lähdin etsimään keisari Konstantinusta. Löysin suuren talon, jossa ajattelin keisarin olevan. Ovella oli vain vartijat. "Mihinkäs sinä olet menossa?" vartija murahti. "Tahdon tavata keisarin." sanoin. Vartija katseli ympärilleen ja huusi kovaa ympärilleen: "Täällä on varas!"
Lähdin karkuun. Vartijat saivat minut kiinni ja uhkailivat miekoillaan.

Minä heräsin.